Inspiraationa luonto

Suomi juhlii vuonna 2017 100-vuotispäiviään. Fiskars on yksi Valtioneuvoston Suomi 100 -hankkeen virallisista yhteistyökumppaneista. Osana kumppanuutta Fiskars-konserni lahjoittaa suomalaisille ja Suomen ystäville luonnonrauhaa ja luovuttaa Suomelle Läntisellä Uudellamaalla sijaitsevasta Källvikenistä luonnonkauniin Dagmarin puistoalueen sadaksi vuodeksi.

Dagmarin puistossa yhdistyvät lajistoltaan monimuotoinen suomalainen metsä, luonnonhiekkarannat, saariston kalliot ja meri,  jotka tarjoavat vierailijoilleen puhtaan luonnon elämyksen. Puistoalueen sydämenä pulppuaa myös kulttuurihistoriallisesti arvokas Dagmarin lähde, jonka poikkeuksellisen kirkas vesi virkistää luonnossa liikkujaa. Ennen Dagmarin puiston luovuttamista Suomelle elokuussa 2017 Fiskars kunnostaa alueen siten, että retkeilijöiden, ulkoilijoiden, veneilijöiden ja matkailijoiden olisi helppoa ja mukavaa liikkua puistossa sen arvokasta metsäpohjaa säästäen.

arabia2

 

Luonto on aina ollut tärkeä inspiraationlähde Fiskars-yhtiölle ja sen brändeille Arabialle, Fiskarsille, Hackmanille ja Iittalalle sekä suunnittelijoille ja muotoilijoille. Dagmarin puistossa kävijät voivat inspiroitua luonnosta, aivan kuten muotoilijat ovat tehneet läpi vuosikymmenten. Luonto levittäytyy vierailijan ympärille jylhässä komeudessaan ja tarjoaa ajatuksen siitä, mistä monen muotoilijan ikoniset esineet ovat saaneet alkunsa. Fiskars haluaakin tuoda luonnonrauhan mahdollisimman monen ulottuville, innostaa hakemaan hyvinvointia luonnosta sekä jakamaan kokemuksiaan ja levittämään inspiraatiota eteenpäin. Fiskars haluaa herättää keskustelua siitä, mitä luonnossa liikkuminen ja luonnon parissa puuhailu tuo jokaisen suomalaisen arkeen ja juhlaan.

Retkipaikka.fi -sivusto on toiminut vuodesta 2012 lähtien kaikkien ulottuvilla olevan luonnossa liikkumisen, retkeilyn ja luontoelämyksien puolestapuhujana. Koko juhlavuoden 2017 ajan teemme yhteistyötä sivuston kirjoittajien ja asiantuntijoiden kanssa. He kertovat tällä sivustolla omista kokemuksistaan Dagmarin puistossa sanoin ja inspiroivin kuvin ja vinkkaavat hyvistä ideoista. Tammikuussa kuulemme ensimmäiset kuulumiset Dagmarin puiston alueelta!

Seuraa meitä sekä Facebookissa että tällä sivustolla – kuulet ensimmäisenä Dagmarin puiston kuulumiset retkipaikkalaisilta ja saat hyviä ideoita luonnossa liikkumiseen, luonnon parissa rauhoittumiseen ja unohtumattomiin luontoelämyksiin.

 

Mitä kaikkea puistosta löytyy?

30.8.2017

Kävin puistossa ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten. Tuon vuoden aikana on tapahtunut paljon. Puisto on näyttäytynyt syksyn kirjavissa väreissä, talven hunnussa, kevään kukkamerenä ja nyt kesäasussaan. Samalla se on saanut uutta asua myös ihmisen toimesta. Rakenteita on kunnostettu, ja nyt tuo työ on saatu valmiiksi.

Ensimmäisenä tulijaa tervehtivät parkkialue ja sen takana kohoavat korkeat männyt. Nyt on parkkialue kunnostettu ja se näyttää valmiilta ottamaan vastaan kymmeniäkin autoja kerralla.

dagmarin-puisto-luovutusvalmiina-1

Parkkialueelta lähtee rantaa kohti puiston tärkein reitti, joka vie itse lähteelle. Se on leveä, sorastettu polku. Työ on tehty hyvin, ja polku kestää nyt suuren kuorman. Polkua reunustavat mustikanvarvut. Puiden juuret saavat olla hivenen syvemmällä suojassa. Polku sopii myös lastenrattaille ja luulen, että se sopisi saattajan kanssa myös pyörätuolille. Sillä nimittäin pääsisi lähes lähteelle asti, sen yläpuolelle kunnostetulle tasanteelle, josta avautuu kaunis näkymä lähteen pieneen laaksoon.

Matkalla vastaan tulevat myös uudet mustat kyltit. Ne tekevät alueesta hivenen puistomaisemman ja korostavat siten paikan tarinaa. Alue on harkittu kokonaisuus, jossa rakenteilla on selkeä visuaalinen teema. Se kattaa niin uudet rakenteet kuin ehostetut vanhatkin.

Muotokielen ydin on tyylikkään mustaksi maalattua metallia, mustaa köyttä ja tummaksi käsiteltyä puuta. Sorastus solahtaa häiritsemättömäksi osaksi maisemaa ja vaaleampi puu linkittää kaiken ympäröivän luonnon sävyihin.

Lähteen ympäristön kiveykset on ehostettu mennyttä jyrkästi kunnioittaen. Silta saanut uuden maalin, ja saniaisten asuttaman purolaakson reunoille kivetyt polut suorastaan vaativat kulkemaan. Paikka on pieni paratiisi. Alkukesästä se suorastaan räjähti vihreyttä, ja pian ruska kirjoo sen ties millaisiin väreihin.

Tärkein on tietysti itse lähde. Niin se tervehtii tälläkin kertaa iloisella solinallaan. Antaa vettä ja sammuttaa kulkijan janon sillä ajatuksella, että tätä vettä on itse tsaaritar aikanaan tullut juomaan vasiten.

Ylempänä rinteessä, ehkä puolimatkassa lähteen ja parkkipaikan välillä polku haarautuu. Pohjoiseen lähtevan haaran varresta löytyvät retkeilijöitä palvelevat upouudet huussi ja roskakori.

Tuota haaraa pidemmälle pohjoiseen jatkaessa kivituhka loppuu, mutta polku jatkuu. Kulkemista kannattaa jatkaa. Edessä on jotain kaunista.

Noin kilometrin päässä odottaa palkinto, Skutviken. Se on pieni, kaunis kalliopahtaan rajautuva lahden poukama, jonka pohjukassa on hiekkaranta. Rannan keskellä kasvaa pieni, soma pihlaja. Sen kupeessa näyttää olevan nuotiopaikka, ja loitommas joku on tuonut puita. Rantaan tuovat portaat, jotka ovat nähneet jo hieman aikaa.

Paluu puistoon tapahtuu samaa reittiä. Ennen huusseja kannattaa kuitenkin lähteä rantaan suuntautuvaa haaraa pitkin. Sitä kulkiessa kohtaa seudun jylhimmän kuusimetsän, kunnes merenrannassa maisema taas avautuu. Rannan hiekoista ja laiturista ollaankin jo kuvia nähty. Laiturin päässä on tällä kertaa jotain uutta.

Vuosi sitten siellä lepäsi myrskyn kaatama valtava mänty. Nyt sen kanto on saanut uuden elämän. Päällään se kannattelee kehystä, kuin taulua, jossa lasin takana on tuosta männystä leikattu kiekko. Miten kiehtovaa voikaan puu olla?

Kannon ohi jatkaessa pääsee polkuverkoston toiseen haaraan, joka menee Vitsandiin. Sinne pääsee kahtakin reittiä, joista toinen kulkee ylempää rinteessä. Tämä toinen menee lähteen alapuolelta rannalta, kipuaa kallion päälle, jossa voi bongata satavuotiaat kalliohakkaukset. Sen jälkeen reitti laskeutuu idylliselle hiekkarannalle, jonka takaa lähtee taas polku ylärinteeseen.

Perillä Vitsandissa odottaa taas yksi seudun hiekkarannoista. Sitä ei kuitenkaan kohtaa ensimmäisenä. Täällä suurin osa rantaa on enimmäkseen ruovikon valtakuntaa, mutta pienen kallion yli ja männyn kauniin käkkäräoksan ali kulkevasta portista harppaamalla pääsee paikan kauneimmalle rannalle.

Nytkään siellä ei ole vallan paljoa ihmisjälkiä. Nekin vähät ovat aallot ja tuuli lakaisseet pois. Jäljellä ovat vain meren kohina, tuulen suhina ja vääjäämättä lähestyvän syksyn harras melankolia.

Mutta syksyn aika ei ole vielä. Kanervat kukkivat, suorastan loistavat minkä vain pystyvät.

Sananjalat kirjovat omalla sävyllään varvikkoa. Ja jostain mustikkain ja puolukkain lomasta kulkee neulasten kattama pikkupolku, jota seuraamalla löytää takaisin puistoon päin.

Ylempänä rinteessä kohtaan taas jännittävää nähtävää. Vanha linnoite on Venäjän vallan aikainen. Nyt sen tarinasta muistuttavat muistokivi ja historiaa kulkijoille avaava infotaulu. Itse linnoite on rinten kupeessa oleva pyöreähkö aukko, jonka reunoja on vahvistettu kivirakenteilla.

Kaikkiaan alueen reiteille tulee mittaa noin 5,5 kilometriä ja kaiken kruununa on lähde. Niistä jokainen voi rakentaa oman, juuri itselle sopivan retken ja nauttia tästä lahjasta tulevina vuosina.

Kesäisellä piknikretkellä Dagmarin puistossa lasten kanssa

25.7.2017

Millainen kohde Dagmarin puisto on koko perheen retkelle? Siitä meille kertoo Retkipaikan Kukka Kyrö.

”Mäntyjen muhkeat punaruskeat rungot ja metsänpohjan heleänvihreät mustikkamättäät kaappasivat meidät saman tien retkitunnelmiin. Yksi singahti leveää polkua keppihevosellaan, toinen ryhtyi keräämään käpyjä hattuunsa, kolmas katseli hetken metsämaisemaa korkeuksista porukan pisimmän olkapäillä istuen, neljäs oli jo nukahtanut kantoliinaan.

Suuntasimme heinäkuiselle retkelle Dagmarin puistoon kolmen aikuisen ja neljän lapsen porukalla. Lapsikatraasta nuorin oli kolme viikkoa, keskimmäiset 3-vuotiaita ja vanhin 8 vuotta. Suunnitelmana oli viettää leppoisa, kesäinen piknikpäivä meren rannalla ja tutkia päivän mittaan rantavilttitukikohdasta käsin alueen metsiä.

Koska kävelymatka rannalle oli vain joitakin satoja metrejä, emme pihistelleet eväissä tai muissa retkiromppeissa. Täyteen pakattujen rantakassien kanssa leveää polkua astellessamme emme siis varsinaisesti näyttäneet miltään metsäläisseurueelta, mutta kuten paikan nimi jo kertoo, olimmekin oikeastaan puistoretkellä.

Matkalla kimmeltävän meriveden ääreen kävimme kurkkaamassa köysin rajatulta näköalatasanteelta alueen sydäntä, Dagmarin lähdettä, ja laskeuduimme sitten alas rantaa kohti, kuka uusia puisia portaita ja kuka vanhoja kivisiä askelmia pitkin. Lähdettä ympäröivä rehevä metsä lahopuineen ja saniaisviidakoineen saattoi olla kauneinta, mitä olen hetkeen nähnyt. Olisinkin voinut leväyttää piknikviltin saman tien siihen keskelle polkua, satumetsän sammalverhoiltujen puiden katveeseen.

En kuitenkaan rohjennut ehdottaa tätä ääneen, joten jatkoimme matkaa alkuperäisin suunnitelman mukaisesti rantahiekalle. Aurinkoinen ja tämän kesän mittapuulla lämmin päivä oli houkutellut rannalle muitakin perheitä, ja lahdella oli myös muutama vene ankkurissa. Nopeasti kävi selväksi, ettei heinäkuisena lauantaina rantapoukamassa pääse varsinaisesti nauttimaan luonnonrauhasta. Sen verran vilkasta oli vesiliikenne lahden ohittavalla veneväylällä. Oli kuitenkin helppoa kuvitella, että hieman hiljaisempaan vuoden- tai vuorokaudenaikaan rannalla voisi viettää myös varsin seesteisen päivän veden ja metsän ääniä kuunnellen sekä merituulia nuuhkien.

8-vuotias riemuitsi viileässä merivedessä puljaamisesta, vauva nukkui viltin kulmaan kyhätyssä pesässä, me aikuiset keskityimme eväisiin ja 3-vuotiaat hiekkaleikkeihin sekä mansikoiden syömiseen. Kun sulki silmänsä, kuulostivat veneiden synnyttämät aallot rantaan iskeytyessään lähes valtameren tyrskyiltä.

Rantaelämää tovin ammennettuamme lähdimme koluamaan lähistön metsiä. Kiipesimme korkealle kalliolle, kuljimme sinne tänne pienempiä polkuja pitkin, liukastelimme havunneulasmatolla ja tutkimme lahopuita. Vähän vahingossa päädyimme lopulta lähteen luo. Miten suloinen se olikin siinä saniaismetsän keskellä pulputessaan! Kyselyikäisellä riitti lähdeveden solinassa kyseltävää. Mikä on lähde? Mistä siihen tulee vesi? Miksi se vesi on niin kylmää?

Lähteen luo kertyi nopeasti pieni jono muista retkeilijöistä, joten katsoimme parhaaksi jatkaa tutkimusretkeä portaita ylös mäntymetsään. Ihmettelimme valtavia kilpikaarnamäntyjä, lapset pujahtelivat sinne tänne alueella risteileviä polkuja pitkin ja taisimme lopulta kiertää osan reiteistä useampaankin kertaan.

Metsästä palasimme vielä takaisin rannalle puuhailemaan. Nyt lapsia kiehtoi erityisesti metsän kätköistä mereen solissut lähdevesi. Uimataitoinen kirmasi kastelemaan jalkoja vuoroin siinä, missä jääkylmä lähdevesi saavutti rannan, vuoroin taas ”kuumassa” merivedessä. ”Ihan kuin kylpylässä!” Pienemmät pirskahtelivat riemusta jo pelkästään katsellessaan kiviuomassa merta kohti kiirehtinyttä vettä.

Kesäpäivä kului Dagmarin puistossa aivan hujauksessa. Alue tarjosi juuri sitä, mistä etukäteen haaveilimme: lapsille loputtomasti puuhaa ja ihmeteltävää, aikuisille leppoisia hetkiä kauniissa metsä- ja merimaisemissa sekä kaikille jotain hieman tavallisesta poikkeavaa nähtävää. Paluumatkalla mäntykangas tarjoili vielä kesän ensimmäiset mustikat, ja 3-vuotiaat jaksoivat yhä kirmata polun viimeiset kymmenet metrit juosten. Autoon kipattiin lopulta liuta väsyneitä pieniä retkeläisiä hiekkaa varpaiden välissä, havunneulasia hiuksissa ja erityisen hieno käpy tiukasti nyrkin sisään puristettuna.”

Villejä yrttejä Dagmarin puistossa

22.6.2017

Raaseporissa sijaitseva Dagmarin puisto pitää sisällään upeita luonnon villejä herkkuja. Muista, että puista ei jokamiehenoikeuksilla, vaikka tässä vähän käymme niitäkin läpi. Tarkoitus on nimenomaan avata silmät näkemään luonnon monipuolisuus myös syötävän herkullisesta näkökulmasta.

Vallitsevin kasvi alueella on mustikka. Mustikan kukkia kannattaa maistaa, jos niitä ei ole aiemmin suuhunsa laittanut. Ne ovat todella makeita, täynnä mettä! Alkukesällä sateen jälkeen mustikan lehdet hohtavat suorastaan häikäisevän vihreinä! Nuo vaaleat lehdet maistuvat hyville sellaisenaan ja niistä voi tehdä maukasta teetä. Kun lehtiä kerää kämmenellisen, pyörittelee vähän kämmenten välissä, että rakenne menee hieman rikki, ei muuta tarvita kuin kuumaa vettä.

yrtit2-2

Lehtiä voi myös kuivata teeaineksiksi talven varalle. Siinä tapauksessa kannattaa laittaa kämmenten välissä pehmennetyt lehtimytyt puhtaaseen lasipurkkiin ja kansi kiinni. Purkin lisäksi tarvitset kylmälaukun, johon lisäät lehtipurkin lisäksi purkillisen kuumaa vettä. Vuorokauden tai parin aikana vesi vaihdetaan pari kertaa päivässä uuteen kuumaan veteen. Lehdet tummenevat eli fermentoituvat ja maut terästyvät. Tummentuneet lehdet lehdet nostetaan tämän jälkeen kuivumaan. Näin syntyy mustaa teetä.

Samalla tavalla voi teetä voi valmistaa alueen laitamilla kasvavista maitohorsmista valmistaa. Venäjällä on käytetty aidon kiinalaisen teen väärennöksenä, koporjeteenä. Suomi on aikoinaan vienyt horsmaa Venäjälle valtavia määriä juurikin teeaineiksi.

Maitohorsma on mahtava kasvi. Sitä voi käyttää koko kasvukauden ajan. Nuoret juuriversot ovat kuin parsoja, maistuvat sellaisenaan, höyrytettynä tai voissa paistettuna.

yrtit-5

Kun horsmat vähän tuosta kasvavat, on niiden nuoret lehdet ja latvukset maukkaita salaatissa, evässämpylän välissä tai missä tahansa ruuassa. On mahtavaa ottaa retkelle mukaan pitkulainen sämpylä muine täytteineen ja kerätä sinne retken aikana horsman latvuksia. Villiyrttihodari maistuu varmasti kaikille!

Horsmien kasvettua täyteen kukoistukseensa voi vähän pippurisia lehtiä käyttää kuin mitä tahansa lehtivihannesta. Pinkkinä loistavat kukat sopivat kuivattaviksi herkkuteen aineksiksi. Kukista voi myös valmistaa uskomattoman väristä raikasta kesäjuomaa Louhisaaren juoman ohjeella. Juoma on niin pinkkiä, ettei sitä helposti uskoisi pelkistä luonnon materiaaleista valmistetuksi.

Dagmarin puistossa esiintyy myös kanervaa, jonka kukista voi hauduttaa rauhoittavaa iltateetä. Maku on mieto,
mutta hienostunut. Kanervateetä juodessaan voi melkein tuntea siirtyvänsä mäntykankaalle puun juurelle istumaan.

dagmarin-helmikuu-23

Kuusenkerkät loistavat alkukesällä vaaleanvihreinä pilkkuina kuusikoissa. Kerkistä voi valmistaa siirapin lisäksi raikkaita juomia. Kerkät säilyvät parhaiten tuoreena pakastettuna ja ne antavat c-vitamiinin ja antioksidanttien lisäksi raikkaan maun vaikka aamupalajugurttiin. Pari kerkkää on riittävä päiväannos.

yrtit2-4

Kevään ja alkukesän toinen puissa kasvava herkku on koivunlehti. Se sisältää hurjat määrät c-vitamiinia ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Maukkaita lehtiä voi lisätä sellaisenaan salaatteihin ja ruokiin, mutta niistäkin voi hauduttaa teetä. Kokeile myös joskus grillata makkarat lehtineen olevista koivunvitsaksista taitellun nipun päällä. Mutta muista kysyä ensin lupa!

Villiyrttejä kannattaa nauttia koko sesongin ajan. Sen puhtaampaa ja ekologisempaa ruokaa ei löydy!

Keisarinnan mustikkakanervatee

Kämmenenpohjallinen mustikanlehtiä
Kämmenenpohjallinen kanervankukkia

Myttää lehdet kämmenten väliin, rullaa hetki käsien välissä. Lehdet muuttuvat kosteiksi ja rakenne antaa tällöin paremmin makuja. Laita lehdet ja kukat vaikka yhden kupin haudutuspussiin kuksan pohjalle. Kaada päälle kuuma Dagmarin lähteen vesi. Anna hautua muutama minuutti ja nauti!

Tee hautuu maukkaimmaksi termarissa, kun annat ainesten olla siellä kuuman veden kanssa vaikka puoli tuntia. Ota tällöin mukaan siivilä, kanervankukat tahtovat kellua teen pinnalla.

Linturetki keväiseen Dagmarin puistoon

12.5.2017

Kevään etenemistä voi tietysti mitata monenlaisella mittarilla ja asteikolla, mutta minulle se paras on lintujen seuranta. Lintu kun on ajan myötä oppinut arvaamaan juuri sen hetken kun kevät on sopivimmillaan muuttaa takaisin pohjoiseen. Ja kun oikein haluaa päästä kevään makuun niin paras tapa siihen on vierailla hieman etelämmässä. Siellä kun kevät on hitusen aikaisemmassa kuin pohjoisemmassa. Etelämmäs oli siis minunkin matkattava, jotta helpommin arvaisi mitä tulevan pitää.

Matkaan lähdettiin ja sitä jatkettiin aina Dagmarin lähteelle asti. Lähteen alue vaikutti juuri sen verran sopivalta paikalta linturetkelle, että siellä sopisi kuulla hieman metsän äänien lisäksi myös merilintuja.

Lähteen ympäristö oli tosiaankin nopeasti saavutettavissa autolla Tammisaaresta. Eikä tällä kertaa tarvinnut parkkipaikasta tapella, kun parkkipaikalla oli tilaa oli paljon ja muita autoja ei meidän lisäksi ollut paikalle osunut. Parkkipaikkaa ympäröivä kuiva kangas, jota peitti korkea männikkö ei varsinaisesti huutanut linnuista, mutta merellepäin tallustellessa alkoi lajilista kuitenkin karttua. 

Rantaan ja lähteelle pääsy kävi helposti tuoreita kivituhkapolkuja astellessa. Poluista huomio kuitenkin kääntyi nopeasti aivan toisiin asioiden kun tien jäädessä taakse alkoi metsän äänimaisema kehittyä.

Ensimmäisenä viritteli peippo auringonpaisteessa lauluaan, ja pian jostain läheltä sirautti myös puukiipijä toistuvia shirautuksiaan. Polun taittuessa pikku hiljaa kohti rantaa päräytti latvustossa ohi myös pieni tiaisparvi, josta oli nopea tunnistaa ainakin perustiaisemme sini- ja talisen.
 

Rannan tuntumassa alkoivat kuulua kevään merkit toden teolla. Sieltä kantautui mustarastaan huilukonsertti pienen kuusikon keskeltä. Eikä hymyltä saattanut välttyä kun pian perästä kuulutti myös punarinta soinnillaan. Täytynee sanoa, että aamu- tai iltayössä tallustaessa on vaikea valita kumpiko ääni sitä tekee onnellisemmaksi rauhallisella polulla kulkiessa.

Ranta oli nopeasti saavutettu ja siellä meitä odotti todellinen kevään tuoja. Rantahietikolla pyrstöään pomputteleva västäräkki ei meidän kevään ensimmäiseksi västäräkiksi olisi voinut olla sopivammalla paikalla.
 

Päätimme istahtaa evästämään laiturille ja seuraamaan hetkeksi aikaa merenlahden elämää ennen kuin jatkaisimme niemen toiselle puolelle kävelyä. Luonto oli täällä kaiken kaikkiaan keväinen, auringon paistaessa ja meren ollessa jo täysin sula. Laiturille kuuluivat rautiaisen heleät sävelet kuusikosta ja rannassa näkyi olevan muutama isokoskelopariskunta lepuuttamassa koipiaan. Lahdella uiskenteli kolmen laulujoutsenen rypäs ja ylilentävät merimetsot ohjasivat meidät jatkamaan niemen taakse.

Ylittäessämme niemen meidät ylitti myös sepelkyyhky eikä niemen päällä voinut olla huomaamatta käpytikan koputuksia kelon kylkeä vasten. Kelon reistä oli helppo myös arvata, että oli paikalla viihtynyt myös palokärkikin.

 

Niemen toisella puolen oli elämä erilaista, kun avomeri alkoi olla jo huomattavasti lähempänä. Ohitsemme lenteli porukallinen telkkiä ja laulujoutsenten sijaan täällä puolella oli kaksi kyhmyjoutsenta. Rantaa pitkin kulkiessamme oli katse melko helppo kiinnittää kerta toisensa jälkeen horisontin päällä lentäviin isoihin lintuihin. Kun ensimmäistä kertaa katse kiinnittyi taivaalle, oli kyseessä harmaahaikara, niin jo seuraava linnuista oli sitten vanha merikotka. Emmekä tällä reissulla myöskään välttyneet kurjelta. Siinä oli edustava kattaus maamme suurimmista linnuista.

Nälkäisimpien lintujen tarkkailijoiden ei suinkaan tarvitse lopettaa reissuaan vielä tälle rannalle, vaan nopealla maastokartan vilkaisulla on helposti löydettävissä lähistöltä myös valtava harpar Storträsketin kosteikko ja kosteikon reunalta lintutorni.

Meidänkään lintumatkamme ei kuitenkaan loppunut tähän sillä matkaa oli päivälle takana sen verran, että oli parempi ottaa ja huilata. Lämpöinen päivä sai talviset päämme sen verran pehmoisiksi, että tarkkailuleiri perustettiin lopulta lahden toiselle paikalla mukavan kallioiselle paikalle.

Illan ja yön myötä kertyi myös lintulajeja vielä tusinan verran lisää kun yölaulajatkiin pääsivät lopulta vauhtiin. Teltan yli kerkesi yön mittaa kaarrella useampi tusina lehtokurppia kurnuttaen. Epäilystä siitä, että jäisikö tämä kevätyö mieleen, ei ollut siinä vaiheessa kun huuhkaja ilmoitti läsnäolostaan. Euroopan suurin pöllö on muuten sen verran iso, että kun se huutaa vieressä keskellä pimeää metsää, niin värinä menee väistämättäkin läpi selkäpiin. Yön myötä huuhkaja ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi pöllöksemme. Kosio-onneaan koitti vielä yön pimeinä tunteina myös sarvipöllönaaras hiljaisella narinallaan ja saatteli sillä tarkkailijat matkoihinsa. Pois kävellessämme tuumimme yhteen ääneen, että leväinen Dagmarin puisto on mainio kohde myös linturetkelle. Täällä tultaisiin vielä käymään.

Teksti ja kuvat: Jussi Judin

Muotoja ja tunnelmia poimimassa – Heini ja Irina tuovat suomalaisen luonnon sinun kotiisi

5.5.2017

”Luonto tekee asioita niin ihmeellisellä tavalla. Muodot, kuten kääpä; käävän muoto on hyvin inspiroiva. Toukokuinen vaaleanvihreä, aivan epätodellinen. Luonto vetää joskus niin överiksi, että sitä on vaikea toisintaa. Mutta muotoihin ja väriyhdistelmiin se on oikea aarrearkku.”

Irina Viippolan sanat herättävät ajatuksia. Muistan yhtäkkiä elävästi, miltä kääpä tuntuu koskettaa paljain sormin, koko kämmenellä, ja millainen on toukokuun vihreä – niin raju, että ihmisen tekemänä se näyttäisi jo hölmöltä, ja silti niin upea, että sen katseleminen saa tahtomattakin hymyilemään.

Irina on teollinen muotoilija ja Arabian, Iittalan sekä Röstrandin muotoilupäällikkö. Hän on ollut mukana tekemässä muun muassa Arabian Suomi 100 -juhlavuoden mukeja, ja tuntee suomalaisen mielenmaiseman astioiden kautta.

– Ihmiset rakastavat viitteitä luontoon, se koetaan tärkeäksi, sitä arvostetaan ja rakastetaan. Olemme havainneet sen monissa kuluttajatutkimuksissa. Harvoin ihmiset valitsevat urbaaneja kuoseja, luonnosta tulee hyvä olo, Irina miettii.

Luonnon muotoja harvoin voi suoraan kopioida – muotoilija työskentelee pitkälti materiaalin ja valmiin tuotteen käytännöllisyyden ehdoilla. Niinpä muotoilun inspiraation on Irinan mukaan löydyttävä pienistä asioista.

– Pidän yksinkertaisista muodoista, ja materiaalin tuntuma on minulle hyvin tärkeää. Muodon ja värien on oltava materiaalille luonteenomaiset.

Metsät, vedet ja kalliorannat ovat Irinan mielenmaisemaa. Luonto on väriyhdistelmien mestari, ja siitä Irina iloitsee.

– Luonto tekee asioita niin ihmeellisellä tavalla. Muodot, kuten kääpä, käävän muoto on hyvin inspiroiva. Auringonlasku ja tähtitaivas, ne inspiroivat varmasti kaikkia. Toukokuinen vaaleanvihreä, aivan epätodellinen. Luonto vetää joskus niin överiksi, että sitä on vaikea toisintaa. Mutta muotoihin ja väriyhdistelmiin se on oikea aarrearkku.

Irina kuvailee, että hänen luontosuhteensa on hyvin suomalainen. Hän sienestää ja marjastaa mökkimaisemissaan Nummi-Pusulassa.

– Minulle luonto on taustalla tapahtuva voima, josta ammennan työhöni. Rentoutuminen luonnossa on lähes meditatiivista. Luova prosessi alkaa myöhemmin, Irina kertoo.

Arabian taideosastoyhdistyksen taiteilija, keramiikkataiteilija Heini Riitahuhta kantaa toisinaan metsästä kotiin kukkia luonnostellakseen niitä – hänen kättensä kautta on syntynyt muun muassa Arabian tunnetun Runo-astiasarjan kuosi.

– Kukat edustavat mielestäni hienoa hetkellisyyttä. Kukkiessaan ne ovat tässä ja nyt. Aika menee ohi, Heini tunnelmoi.

Hän näkee kauneuden kaikissa vuodenajoissa.

– Kesä on parasta aikaa kasvien luonnosteluun, kun kukat ovat loistossaan. Pidän myös syksyn melankoliasta, tummanpunaisesta värimaailmasta, paljaista puunrungoista. Keväässä upeinta ovat valo ja pastellivärit, uuden elämän alku.

”Inspiroiva voi olla vaikkapa hyvän tunnelman hetki raikkaassa metsäilmassa, rahkasammaleiden ratistessa saappaiden alla.”

Kukkien maailmassa Heini etsii mielellään kunkin kasvin persoonallisuutta ja inspiroituu siitä, noudattamatta sitä kuitenkaan orjallisesti. Luovassa työssä on vapaus tulkita, siinä ei olla kasvitieteilijöitä. Heini kertookin tulkinneensa tunnistettavia kasveja suunnittelemalla niille itse vaikkapa värimaailman. Näin myös katsojalle tulee vapaus tulkita.

Ammattinsa kautta Heini kertoo oppineensa näkemään luonnon aivan uudenlaisella tavalla.

– Luonnosta löytyy todella abstraktejakin kuvioita. Hunajakenno on yksi esimerkki, mutta kun mennään mikroskooppitasolle, avautuu sieltä vielä täysin erilainen maailma, Heini kertoo.

Hän liikkuu metsässä mielellään, rakas on esimerkiksi pieni metsäreitti isän kotiseuduilla Kankaanpäässä. Heini kertoo, että luova työ on käynnissä koko ajan.

– Työstän parhaillaan seinäteoksia, ja pidän arjessa ja luonnossa silmät jatkuvasti auki, visuaalisuus ja tunnelma ovat tärkeitä. Inspiroiva voi olla vaikkapa hyvän tunnelman hetki raikkaassa metsäilmassa, rahkasammaleiden ratistessa saappaiden alla.

Dagmarin lähde – Dagmarkällan

28.2.2017

Noin kaksi ja puoli kilometriä Tammisaaren siltojen jälkeen Hankoon johtavalta valtatie 25:ltä erkanee Leksvallintie, joka oli osa Hankoon vienyttä päätietä aina 1960-luvun lopulle saakka. Ohitettuaan viehättävän Leksvallin eli Kisan kylämiljöön tie johtaa mäntymetsikköön ja pian sen itäpuolella on pysäkointipaikka, jossa on viitta Källvikeniin. Pysäköintipaikalta kuljetaan noin kolmesataa metriä meren rantaan loivasti viettävää hyvää polkua. Ympärillä on salskeita mäntyjä kasvavaa avaraa ja valoisaa kangasmetsää ja rantaa lähestyttäessä paikan rauhallisuus ja siitä huokuva tunnelma valtaa mielen.

Loivana alkanut polku vie yllättäen jyrkkään rinteeseen, jossa on kanjonimainen ympäristöään paljon rehevämpi laakso. Sen yläosassa näkyy kivirakennelmia, joiden lomassa pulppuavasta lähteestä saa alkunsa pieni laakson pohjalla merta kohti polveileva puro. Meri näkyy puiden välistä vajaan sadan metrin päässä ja sinne johtavat kivien avulla pengerretyt polut sekä puron ylittävä pieni kaarisilta. Meren rannalla puron vesi on ohjattu kiviseen altaaseen, josta se sitten valuu puolipyöreään parisataa metriä leveään merenlahteen. Suoraan altaan edessä on tukeva laituri levähdyspenkkeineen. Paikan tunnelma on miltei sadunomainen ja lahden rauhassa on jotakin taianomaista varsinkin kesäiltaisin, kun laskeva aurinko valaisee kapean salmen vastarannan, mutta itse lahti on jo varjossa. Lahti on nimeltään Källviken eli Lähdelahti, kuten luontevaa onkin.

dagmarin-helmikuu-5

Miten lähde on saanut nimensä ja miksi kivirakennelmat on tehty? Lähteen luona oleva muistomerkki antaa siihen osviittaa, vaikkakin jäkälöityneeseen kivipaateen kaiverettua tekstiä on jo vaikeaa lukea. Dagmarin lähde on saanut nimensä Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan puolison keisarinna Maria Fjodorovnan mukaan. Hän oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar ja Suomessa hänet tunnettiinkin tällä nimellä.

Vuonna 1847 Tanskan hovissa syntynyt Dagmar meni 1866 naimisiin Venäjän kruununperillisen Aleksanterin kanssa ja vuonna 1881 hänestä tuli Venäjän keisarinna, kun hänen miehensä kruunattiin keisari Aleksanteri III:ksi. Hän jäi leskeksi miehensä kuoltua 1894, jolloin heidän poikansa nousi valtaistuimelle keisari Nikolai II:na. Dagmar eli venäläisittäin Maria Fjodorovna selvisi Venäjän vallankumouksesta hengissä ja kuoli synnyinmaassaan Tanskassa vuonna 1928.

dagmarin-helmikuu-17

Aleksanteri ja Dagmar olivat jo ennen hallitsijapariksi tuloaan mieltyneet Suomen rannikkoon ja saaristoon, jonne he tekivät ensimmäisen lomamatkan keisarillisella huvipurrella Tsarevnalla vuonna 1875. Purjehduksista tuli tapa, joka jatkui myös valtaistuimelle nousun jälkeen. Heinäkuun 1. päivänä 1884 huvipursi suuntasi ensimmäisen kerran Tammisaareen johtavalle väylälle ja ankkuroi Lähdelahteen. Luonnonkaunis poukama oli jo silloin paikallisesti suosittu retkikohde ja ilmeisesti huvipurrella ollut paikallinen luotsi tiesi johdattaa hallitsijaparin paikalle. He kävivät maissa ja nauttivat lähteen vettä hopeisista maljoista. Keisarinna Dagmar ihastui paikkaan välittömästi.

dagmarin-helmikuu-9

Seuraavan kerran keisarillinen huvipursi poikkesi Lähdelahteen heinäkuussa 1887 tehdyllä lomamatkalla. Tieto keisarinnan mieltymyksestä paikkaan saavutti nyt alueen omistajan, silloisessa Tammisaaren maalaiskunnassa sijaitsevan Västerbyn kartanon isännän vapaaherra Mauritz Hisingerin. Lähde oli hänen perimänsä Skogbyn ruukin ja sahan maalla. Hisinger tilasi arkkitehti Jac. Ahrenbergilta suunnitelman lähdealueen kunnostamisesta puistoksi. Rakenteet sekä hallitsijan vierailuista kertovan muistokiven toteutti vuonna 1888 vuonna arkkitehti Magnus Schjerfbeck. Kun huvipursi jälleen kesällä 1888 saapui Lähdelahteen, Hisinger itse oli toivottamassa vieraat tervetulleiksi ja esitteli uudet rakenteet sekä muistokiven, johon voitiin hakata vierailujen ajankohdat. Maihinnousua helpottamaan oli rakennettu laituri.

dagmarin-helmikuu-20

Tämän jälkeen Lähdelahti sai korkeita vieraita vuosien 1889, 1890, 1893 ja 1894 heinäkuussa. Vuoden 1890 käyntiä ei kuitenkaan mainita muistomerkissä. Ehkä syynä on se, että keisari oli vähän aikaisemmin antanut postimanifestin, jolla Suomen oma postilaitos menetti itsenäisyytensä ja hallitsija oli sinä kesänä joksikin ajaksi menettänyt suosionsa. Vapaaherra Hisinger myi vuonna 1891 Skogbyn Oy Fiskars Ab:lle, joten käynnissä ollut omistajanvaihdos saattoi sekin vaikuttaa asiaan. Alue on yhä edelleen Fiskarsin omistuksessa ja yhtiö on viime vuosina kunnostanut lähteen ympäristöä ja sen rakenteita.

dagmarin-helmikuu-3

Keisari Aleksanteri III kuoli vuonna 1894. Hänen seuraajansa Nikolai II vietti myös lomiaan Suomen saaristossa, mutta hänen purjehduksensa eivät ulottuneet niin kauas länteen, että hän olisi käynyt Lähdelahdessa. Keisarinnan aika siellä oli ohitse, mutta viehättävä tunnelmallinen paikka oli vierailujen kohteena tullut laajempaan tietoisuuteen. Keisarinna Dagmar oli Suomessa hyvin suosittu ja tieto siitä, että hän piti Lähdelahtea rannikon kauneimpana paikkana antoi sille aivan erityisen merkityksen.

Paikka on säilynyt suosittuna retkikohteena niin veneijöiden kuin maitse tulleiden vierailijoidenkin keskuudessa. Dagmarin lähteen vesi solisee entiseen tapaan Hankoniemeksi muuttuneen Lohjanharjun uumenista. Lähdelahden hieno luonnonhiekkaranta tarjoaa erinomaisen uimapaikan ja kunnostetun laiturin penkit sopivat mainiosti eväiden syömiseen.

Retkipaikka / Torsti Salonen

Retkipaikka esittäytyy

7.1.2017

Fiskars haluaa Suomen ainutlaatuisena juhlavuotena herättää keskustelua monelle suomalaiselle tärkeästä asiasta: mitä luonnossa liikkuminen ja luonnon parissa puuhailu tuo jokaisen suomalaisen arkeen ja juhlaan. Teemme tämän yhdessä suositun Retkipaikka.fi –sivuston kirjoittajien kanssa.

Retkipaikka.fi -sivusto on toiminut vuodesta 2012 lähtien kaikkien ulottuvilla olevan luonnossa liikkumisen, retkeilyn ja luontoelämyksien puolestapuhujana. Koko juhlavuoden 2017 ajan teemme yhteistyötä sivuston kirjoittajien ja asiantuntijoiden kanssa. He kertovat tällä sivustolla omista kokemuksistaan Dagmarin puistossa sanoin ja inspiroivin kuvin sekä tuovat vinkkejä luonnossa liikkumiseen.

Keskustelun aloittajaksi olemme pyytäneet Retkipaikka.fi -sivuston perustajan Antti Huttusen, jonka suhde luontoon heräsi ikään kuin vahvempana kaupunkimiljöössä asumisen aikana.

– Luonto on ollut minulle lapsesta asti osa arkea, mutta ei koskaan arkinen asia. Heräsin tähän muuttaessani kaupunkiin vuosituhannen taitteessa. Kun luonto oli askeleen kauempana, kaipasin sinne aivan uudella tavalla. Samalla havahtui näkemään sen, kuinka etuoikeutettuja olemme, kun saamme nauttia siitä.

 

img_0709      img_0736      img_0786     img_0676

Retkipaikka.fi alkoi tuntumaan luontevalta yhteistyökumppanilta Fiskarsille parin sattuman kautta. Fiskarslaiset tulivat erään palaverin päätteeksi googlaamaan mitä tietoa Suomelle lahjoitettavasta Dagmarin lähteen ympäristöstä löytyy netistä ja ensimmäiseksi hakutulokseksi listautui Retkipaikan Antin kirjoitus otsikolla Keisarinna Dagmarin lähde Raaseporissa. Samoihin aikoihin pyöri YLEn tv-kanavalla Suomen luonnosta kertova ohjelma Metsien kätkemä, jossa Antti oli mukana asiantuntijan ja kokeneen luonnossa liikkujan roolissa. Kävi ilmi, että samainen tuotantoyhtiö (rovaniemeläinen Flatlight Films Oy), joka kuvasi parhaillaan Fiskarsin 360 asteen VR(=Virtual Reality)-luontofilmiä, oli kuvannut Metsien kätkemä tv-sarjan upeine luonto-otoksineen. Kohtalo Retkipaikan ja Fiskarsin kanssa oli ikään kuin sinetöity ja Fiskarsilta otettiin Anttiin yhteyttä.

Fiskars halusi alan asiantuntijan tuovan juhlavuoden aikana tälle sivustolle luonnosta esille asioita, joita kaupunkimiljöössä ei tule ajateltua ja samalla näyttää kuinka helppoa luonnon keskelle on päästä ja mitä kaikkea siellä voi tehdä. Antilla ideoita oli koko vuoden ajalle.

– Juhlavuoden aikana tulemme etsimään 12 erilaista näkökulmaa Dagmarin lähteen alueelle. Käymme lähteellä eri vuodenaikoina, tulemme eri suunnista, tutustumme mm. alueen linnustoon, sieniin ja kasveihin ja tutkimme myös, mistä lähde saa erinomaisen vetensä.

img_0583

Inspiraatiota luonnossa liikkumiseen Suomen juhlavuoden aikana haetaan niin luonnosta, ruoasta kuin muotoilustakin. Eväitä riittää niin perheen pienimmille, kaveriporukoille ja luonnon rauhasta yksin nauttiville.

Tervetuloa mukaan – vietetään juhlavuoden parhaat hetket luonnossa!

Artikkelin kuvat: Riitta Sourander

 

Ainutlaatuinen lahja satavuotiaalle Suomelle

7.1.2017

Vanhan metsän uumenissa, rannan tuntumassa pulppuaa kirkkaana ja eloisana lähdevesi esiin harmaiden kivien suojista. Vesi on raikasta ja makoisaa; onpa tätä lähdettä kutsuttu jopa maailman parhaaksi. Itse Venäjän keisarinnakin on siitä aikojen saatossa monet kerrat ohikulkiessaan janonsa sammuttanut. Hänen mukaansa paikka on nimensäkin saanut: tämä on Keisarinna Dagmarin lähde.

Ympärillä tuoksuvat metsä ja meri. Metsä suo suojaa kulkijalle; meren aallot hellivät hienoa hiekkarantaa ja sileitä kallioita. Paikka on paratiisi, jossa mieli lepää.

Ja tämä paratiisi saakin itsenäisen Suomen juhlavuotena kunnianosoituksen, jollaista ei maassamme ole koskaan aiemmin nähty.

dagmarin-puisto-11

Fiskars omistaa Källvikenin luonnonkauniin alueen ja siellä sijaitsevan Dagmarin lähteen. Metsäalue on ollut avoinna kansalaisille aina, mutta nyt Fiskars kunnostaa alueen polut, venelaiturin sekä lähteen ympäristön. Retkeilijöille tehdään selkeät reitit joilla liikkua. Fiskars hakee alueen muodostamista viralliseksi luonnonsuojelualueeksi. Siten varmistetaan, että tämä erityinen paikka säilyy hehkeänä ja hyvinvoivana myös tuleville sukupolville.

Kun kaikki on valmista, lahjoittaa Fiskars Dagmarin puiston Suomelle 100 vuodeksi nimellistä 1 euron vuosivuokraa vastaan 100 päivää ennen kuin Suomi täyttää 100 vuotta. Näin suojaisan keitaan tunnelmasta nauttiminen halutaan tehdä mahdollisimman helpoksi mahdollisimman monelle.

dagmarin-puisto-8

Fiskarsin ele erinomaisen hieno muistutus siitä, mistä ihmisen voima, eloisuus ja inspiraatio ovat peräisin: luonnosta. Retki betoniviidakosta kirkasta, puhdasta vettä pulppuavalle lähteelle, jota kaunis metsä- ja meriluonto ympäröivät, on koskettava kokemus, joka puhuttelee kaikkia aisteja.

Me ihmiset voimme ammentaa luonnosta korvaamatonta voimaa samalla, kun pidämme yhdessä huolta sen hyvinvoinnista. Hyvät ideat ja joskus suuretkin päätökset syntyvät luonnossa, kun meillä on mahdollisuus
kuunnella metsän ja veden lisäksi itseämme.

Kun kuulimme lahjasta, halusimme mukaan tekemään Dagmarin puistosta entistä tunnetumpaa, jotta mahdollisimman moni suomalainen inspiroituisi sen kauneudesta ja syventäisi samalla omaa suhdettaan suomalaiseen luontoon. Vuoden 2017 aikana seuraamme lähteen elämää joka kuukausi, kertoen vuodenaikojen rytmissä tarinoita Dagmarin alueen luonnosta, historiasta ja tunnelmasta.

Olkoon tämä pieni, kaunis lähde muistutus siitä, kuinka väkevä on luonnon hyvä vaikutus ihmiseen. Ja erityisesti siitä, kuinka arvokasta on myös luonnon suojeleminen yhdessä tuumin.